Talon rakentaminen

Vanhainkodin rakentaminen

Sotien jälkeen kokouksessaan 3.6.1946 päättivät Lahden Vanhainkotiyhdistyksen silloisen johtokunnan jäsenet panna alulle vanhainkodin rakennussuunnitelmat. Asuntopula oli maassamme sotien jälkeen valtava. Niin myös Lahdessa, jonne oli muuttanut paljon siirtoväkeä. Nopeasti kasvava väestömäärä tuotti ongelmia huoltotoimiin. Laitoshoitoa tarvitseville heikoissa elinolosuhteissa eläville ikääntyville vanhuksille tuli kuntien järjestää hoitopaikat. Siihen Lahdessakin pyrittiin. Yksityisillekin hoitokodeille oli tarvetta niin Lahdessa kuin koko maassa. Vuosina 1950-1960 niitä perustettiinkin peräti 32 kappaletta. Aravalakien voimaan tulo vuonna 1949 vauhditti kotien syntyä.

Kirjakauppias Albin Eklund oli testamentissaan määrännyt jo Hyväntekeväisyysyhdistykselle omistamansa kiinteistön irtaimistoineen, tontin sekä 400 000 markkaa rahaa. Kiinteistö sijaitsi Lahdenkatu 15:ssä linja-autoasemaa vastapäätä. Se oli puutalo, jossa oli 4 huoneistoa. Testamentti velvoitti yhdistystä perustamaan tähän kiinteistöön yksityisen vanhainkodin. Lahjoitus saatiin tiedoksi 30.1.1947 silloin jo Lahden Vanhainkotiyhdistykselle. Lahjoitus näytti mahdollistavan suunnitellun vanhainkodin perustamisen. Kiinteistön sijainti tosin askarrutti johtokuntaa.

Testamenttia vastaan tehtiin valitus ja sitä seuraavat oikeudenkäynnit olivat ikävä yllätys Vanhainkotiyhdistykselle, joka suurin toivein odotti oikeuden päätöstä. Lahden raastuvanoikeuden päätös oli myönteinen Vanhainkotiyhdistykselle, mutta valittaja vei asian vielä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely oikeusasteissa vei pitkän ajan. Paikallisten lehtien yleisönosastoissa kiirehdittiin vanhainkotiyhdistystä toimintaan ja ihmeteltiin viivytystä, jonka syitä yhdistys joutui selvittämään. Huoneenvuokralautakunta ei antanut lupaa sanoa irti kiinteistössä asuvia vuokralaisia, koska perintöomaisuuden hallinta ei ollut siirtynyt yhdistykselle.

Koska lopullisen oikeudenpäätöksen saaminen kesti, päätti Vanhainkotiyhdistyksen johtokunta kääntyä seurakunnan ja Diakonissalaitos Betelin puoleen, jos nämä osallistuisivat hankkeeseen. Eivät lupautuneet. Kaupunki suunnitteli samaan aikaan kunnalliskodin laajennusta Tapanilaan, joten sekään ei katsonut voivansa osallistua. Vanhainkotiyhdistys oli saanut lahjoituksia yrityksiltä ja yksityisiltä ja kartuttanut itsekin rahastoaan järjestämällä perinteisiä myyjäisiä ja arpajaisia, joiden palkintoja varten se oli saanut kahviakin kummikaupunki Vesteråsilta.

1950-luvulle tultaessa päätti Vanhainkotiyhdistyksen johtokunta panna rakentamisasian rohkeasti alulle, vaikka Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöstä Eklundin testamenttiasiassa ei oltu saatu. Perustettiin rakennustoimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin johtaja Uno Rytökoski, sihteeriksi ekonomi Antero Avela, jäseniksi rouvat Anni Scheele, Sylvi Sarajas ja Ingeborg Westerberg sekä kaupunginjohtaja Reino Vornanen, rakennusinsinööri Kalervo Jäppinen ja tohtori Eino Arvela.

Luonnospiirustuksia pyydettiin kaupunginarkkitehti Kaarlo Könöseltä ja arkkitehti Elsa Arokalliolta. Arkkitehti Elsa Arokallio esitteli alustavat suunnitelmansa johtokunnalle marraskuussa 1950. Kaupungin v. 1937 yhdistykselle varaama tontti lunastettiin nimellishintaan tammikuussa 1951. Rakennukselle anottiin aravalainaa syksyllä 1951. Laina myönnettiin 37 miljoonan markan suuruisena 23.4.1952. Muina lainanmyöntäjinä olivat Lahden Säästöpankki, Hollolan Säästöpankki ja Vakuutusyhtiö Pohjola.

Arkkitehti Elsa Arokallion laatimat lopulliset rakennuspiirustukset hyväksyttiin helmikuussa 1952. Konstruktiolaskelmat ja -piirustukset teki Insinööritoimisto Blåfield & Louhio. Suunnitelmat olivat valmiit. Urakkatarjoukset rakentajilta oli saatu ja niistä edullisimmaksi osoittautui Rakennusliike Vilho Kivinen Oy:n antama, määrältään 74 500 000 markkaa silloista rahaa.Vaikka yhdistyksen taloudellinen tilanne oli erittäin epävarma, päätettiin kuitenkin rakentaminen käynnistää. Rakennustyöt aloitettiin 15. huhtikuuta 1952. Peruskivi muurattiin 17. toukokuuta a harjakaisia vietettiin 2. elokuuta 1952. Talo valmistui sopimuksen mukaan 30. huhtikuuta 1953. Ensimmäinen asukas muutti taloon 1.5.1953.

Kirjakauppias Albin Eklundin testamenttiasiassa saatiin Korkeimman Hallinto-oikeuden päätös vasta 20.1.1955 ja antamallaan päätöksellä KHO muutti Lahden Raastuvanoikeuden päätöksen testamentin moittijan eduksi. Vanhainkotiyhdistyksen osuudeksi tuli niin sanottu lakiosa, kuudesosa Albin Eklundin kuolinpesän omaisuudesta, raha-arvoltaan n. 5 miljoonaa markkaa.

Rakennusliike Vilho Kivinen Oy tarjoutui ostamaan Eklundin kuolinpesän kiinteistöstä yllämainitun kuudesosan. Myynnistä tuli apua yhdistyksen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.

Arkkitehti Elsa Arokallion suunnitelmien mukainen piha-puutarha lammikoineen ja suihkulähteineen valmistui ilmeisesti syyskesällä, koska talon vihkiäisiä vietettiin vasta 26.9.1953. Talon vihki käyttöönsä Tampereen hiippakunnan piispa Eelis Gulin ja Hämeen läänin entinen maaherra S. Mattson oli kutsuvieraiden joukossa.

Talo on osittain 4- ja 5-kerroksinen. Se nousee ikään kuin portaittain Kariniemen rinteeseen. Talon suunnittelussa on funktionalismin piirteitä. Johanna-koti on osoittautunut yhdeksi merkittävimmistä arkkitehti Arokallion töistä. Se on myös Lahden kaupungin asemakaavassa suojeltu, katsottu rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi, joka ulkoasua ei saa muuttaa. Näin on myös toimittu. Julkisivumaalauksessa seinän ja uusitun katon värin hyväksyi Lahden kaupunginmuseo.

Johanna-kodin sisätilatkin ovat perussuunnittelultaan edelleen toimivat (v.2003). Niitä olemme kuitenkin saneeranneet nykyajan vaatimustasoa vastaaviksi. Jokaiseen asukashuoneeseen on rakennettu omat WC-suihkutilat. Talon rakentamisen aikaan oli yleisenä käytäntönä vanhainkotien suunnittelussa, että hygieniatilat olivat yhteisinä käytävien päädyissä. Asukashuoneiden seinä- ja lattiamateriaalit on uusittu, samoin kaapistot. Ikkunat on uusittu entisen kaltaisiksi. Sähkö-, lämpö-, vesi- ja viemäriputket on uusittu. Asumismukavuutta on näin parannettu. Kaikki tämä on ollut mahdollista Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen turvin. Noin 12 miljoonan markan koko taloa koskevista saneerauskuluista on saatu avustuksena 70 % ja oman osuutemme 30 % saneerauksen rahoituksesta olemme hoitaneet velka- ja lahjoitusvaroin.

Tiettävästi Elsa Arokallio olisi määritellyt yleisten tilojen sisustuksen ja niiden värityksen. Näitä suunnitelmia ei ole löytynyt arkistoista. Se tieto on, että kerrosaulojen tapettien väri vaihteli eri kerroksissa. Näinhän on nytkin. Toisen kerroksen väri on kelta-, kolmannen sini-, neljännen puna- ja viidennen vihertäväsävyinen. 50-luvun alussa tapettien kuviointi oli voimakasta. Luultavasti näin oli Johanna-kodissakin. Ainakin ruokasalin tapetti näyttää sellaiselta talon vihkiäiskuvassa piispa Eelis Gulinin takana. Toisaalta Arokallion määräämien tapettien kerrotaan olleen ranskalaisia tai tanskalaisia. Ehkä säästäväisyyssyistä tapettien laatu vaihdettiin huokeampiin kotimaisiin. Alkuperäinen kuviointiajatus on maalattuna 5. kerroksen aulan toisella pitkällä seinällä astrologisin kuvin. Ne on saneerauksessa maalausentisöity. 5. kerros oli nimetty ”Taivaaksi”, muut kerrokset olivat ”Anna”, ”Hanna” ja ”Johanna” Hyväntekeväisyysyhdistyksen perustajajäsenten mukaan.

Johanna-kodin kireän taloudellisen tilanteen vuoksi joutui asukas alkuvuosina kustantamaan asuntonsa tapetoinnin itse, mikäli halusi uusia sen poismuuttaneen jälkeen.

Hauska yksityiskohta Arokallion laatimassa kiinteiden kalusteiden selostuksessa oli ruokasalin lokerikkokaappi, jossa oli 46 lokeroa asukkaiden lautasliinoja varten, jokaiselle omansa. Silloin ei ollut paperisia lautasliinoja jokapäiväiseen käyttöön. Toteutettiinko kaappi, ei ole tiedossa.

Alusta pitäen asukas on tuonut omat huonekalunsa ja muut sisustustarvikkeet kuten verhot, matot ja sisustanut huoneensa mieleisekseen.

Lainaus historiikista 1953 - 2003, Paula Nurmi